![]() |
![]() |
|||
|
||||
|
Chingiz Abassov on syntynyt Bakussa Azerbaijanissa toukokuun 3. päivänä 1963. Kiinnostus taiteeseen on hänessä syntynyt jo lapsuudesta lähtien. Kuusi vuotiaana hän aloitti käymään taidetunneilla lasten ja nuorten palatsissa Bakussa. Abassov valmistui Azerbaijanin valtion taidekoulusta 1978 kunniamaininta arvosanalla. Myöhemmin hän suoritti ylemmän korkeakoulututkinnon taiteen alalla Pietarin Mukhina taide- ja design akatemiasta, monumentaalisen taiteen osastolta, professori Oleg Kuznetzovin luokalta vuonna 1989. Valmistumisen jälkeen Abassov työskenteli Bakussa Valtijon taidetehtaalla tekemällä mosaiikki- ja seinämaalauksia ja samanaikaisesti hän on myös tehnyt jonkun verran kirjagrafiikkaa ja osallistunut Azerbaijanin taidemaalariliiton järjestämiin nuorten taitelijoiden näyttelyihin. 90-luvun alusta lähtien Abassov aloitti hänen kansaivälisen uransa näyttämällä laajasti töitään Yhdysvalloissa ja Europassa, mikä jatkuu tähän päivään asti. Vuodesta 1995 Abassov on asunut ja työskennellyt Suomessa ja hän on yksi harvinaisista ulkomaalaisista taiteilijoista, joka on menestynyt taidemaalarina myös Suomessa. Tänä päivänä Abassovin töitä löytyy monissa kokoelmissa valtakunnalisesti. Myos Suomessa hän on pitänyt realistisen taiteen kursseja. Hänen tauluja ja vedoksija myymällä on tuettu urheiluseuroja mm. HPK, HPK-juniorit, FC Hämeenlinna ja Tampere United. Pitkän maalaustaiteen näyttelyuran lisäksi Abassov on tehnyt myos useita yksityisiä ja julkisia tilauksia. Hänen töitään Suomen lisäksi löytyy monissa yksityisissä ja julkisissa kokoelmissa ympäri maailmaa. Taitelija työskentele Yhdysvalloissa ja Azarbaijanissa sekä Suomessa. |
|||


